Kevätruokaa

On ehkä maailman suurin klisee kirjoittaa keväällä blogipostaus parsasta.

Kuitenkin se on niin hyvää....

Ystäväni luona vietetystä ranskalaisesta elokuvaillasta tulikin yllättäen italialainen ruokailta, ja söimme mm. parmesanilla höystettyä parsaa: pese parsat, leikkaa kuivat päädyt pois, keitä kunnes ovat kypsiä (mutta ei muhjuksi). Kaada vesi pois, lisää kattilaan reilusti voita ja hieman sitruunaa. Asettele lautaselle, raasta päälle parmesaania.

Nauti valkoviinin kanssa keväisen illan hämärtyessä.

Niçoise

Äitini, vanha ympäristöaktivisti, paasasi minulle äskettäin siitä, kuinka tonnikalan syöminen on murhaa. Olin kotona lomailemassa ja valmistimme lounassalaattia. Yritin tehdä salaatista nizzalaistyylistä yhdistämällä tonnikalaa kananmunaan, mutta äitini kieltäytyi jyrkästi hyväksymästä tonnikalaa lautaselleen - aluksi. Lopulta keittiössämme kaikui kuitenkin huokaus: no voishan sitä nyt pikkuisen, tämän kerran...

Taustalla näkyvä harhaoppisesti fetalla maustettu versio on siskoni. Se ei syö kananmunia.

Niin, ei sille mitään voi. Vaikka tonnikala on sukupuuton partaalla on siitä vaikeaa kieltäytyä. Nizzansalaatti on yksi lempisalaateistani, ja sorrun aina silloin tällöin ostamaan purkin tonnikalaa ihan vain kyseistä herkkua varten. Tätä voikin siis syystä kutsua syntisen hyväksi salaatiksi.

Nizzansalaatti (yksi annos)

vinaigrette: 

salottisipuli / pieni pala normisipulia

loraus punaviinietikkaa

loraus oliiviöljyä 

suolaa

pippuria

salaattiin:

salaatinlehtiä (niitä, mistä tykkäät)

muutama kirsikkatomaatti

reilu puoli purkkia tonnikalaa

1-2 keitettyä kananmunaa

oliiveja (kalamata)

muita kasviksia maun mukaan: kurkkua, varsiselleriä, paprikaa...

Valmista vinaigrette: hienonna sipuli silpuksi, sekoita se öljyn, viinietikan, suolan ja pippurin kanssa. Valmistele salaatin muut ainekset: pese vihannekset, revi salaatti, halkaise kirsikkatomaatit ja pilko mahdolliset muut kasvikset. Valuta tonnikalasta öljy pois ja leikkaa kananmuna lohkoiksi. Asettele ainekset mieleiselläsi tavalla salaattipedille, loiskuttele vinaigretteä pitkin poikin ja nauti!

Skonssit

Siskon kanssa asumisessa on se hyvä puoli, että toisinaan saattaa viitsiä hypätä reippaasti sängystä ylös valmistaa jotain hyvää aamupalaksi.

Skonssien valmistamiseen ei mene kauaa aikaa, pitää vain vaivautua tekemään ne. Tähän versioon ei tullut rusinoita tai muuta ylimääräistä, mutta yleisesti ottaen suosittelisin kuitenkin kaikille rusinaisia skonsseja, koska ne ovat parempia kuin rusinattomat!

Skonssit (aamupalaksi 2-3:lle hengelle)

2,5 dl vehnäjauhoa

2,5 dl grahamjauhoa

2 rkl sokeria

1,5 rkl leivinjauhetta

1/4 tl suolaa

85 g kovaa ja kylmää voita

2dl kermaa

(rusinoita tms)

voiteluun: maitoa

Laita uuni lämpiämään, tavoitelämpötila on 200 astetta.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi sekaan nopeasti voi läträämättä kuitenkaan liikaa, jotta voi ei sula (jos haluat hifistellä käytä nyppimiseen veistä, jolla "viiltelet" voin jauhoseokseen). Kun voi ja kuivat aineet ovat suunnilleen sekaisin lisää joukkoon kerma ja sekoita suurpiirteisesti, älä hämmentele yhtään enempää kuin on aivan välttämätöntä. Mahdolliset rusinat voi myös lisätä tässä vaiheessa.

Muotoile taikinasta pellille leivinpaperin päälle suorakaiteenmuotoinen kakku, jonka jaat veitsellä kuuteen osaan. Vedä osaset erilleen, voitele maidolla ja paista uunissa 20-30 minuuttia.

Tarjoile kermavaahdon, hillon, voin, juuston ja teen kanssa.

Kuva: Juulia Hokkanen

Kookospähkinöitä tässä mulla on...

Saimme siskon kanssa tuparilahjaksi peräti kolme kookospähkinää. Kaikki ovat menneet rikki, tavalla tai toisella.

Pienellä googlailulla selvisi, että kookospähkinä on helppoa avata.

1) Puhkaise esimerkiksi naulalla kuoressa olevista kolmesta "silmästä" se, joka on pehmeä ja antaa periksi.

2) Valuta neste ulos.

3) Ota veitsi.

4) Aseta kookospähkinä kyljelleen makaamaan pöydälle.

5) Ala koputella kookospähkinää veitsen hamarapuolella napakoin, muttei kovin rajuin iskuin. Koputtele siten, että iskut osuvat kookospähkinän  "päiväntasaajalinjaan". Pyöritä kookospähkinää hitaasti ympäri. Kun olet kiertänyt kookospähkinän pari, kolme kertaa, alkaa kuori rakoilla ja se halkeaa lopulta kokonaan.

Avasin yhden pähkinöistä menestyksellisesti tällä metodilla. Se meni samaan smoothieen kuin toinen niin ikään tuparilahjaksi saaduista mangoista.

Mitä kahdelle muulle kookospähkinälle tapahtui? No, toinen räjähti itsestään auki työpöydälläni ollessani yliopistolla. Muutama moniste tuhoutui ja koko huone oli tahmeiden roiskeiden peitossa. Se oli hajusta päätellen alkanut käymään. Kolmaskin alkoi rakoilla, eikä sen sisällä ollut enää nestettä, joten se päätyi roskikseen pilaantuneena. Kannattaa siis olla tarkkana kookospähkinöiden tuoreuden kanssa: ostettaessa on hyvä tarkistaa, että pähkinän sisällä hölskyy ja sitten käyttää ostos pikimmiten.

Hauskaa kookoksien kanssa oli joka tapauksessa, vastoinkäymisistä huolimatta!

kuvat: Juulia Hokkanen

Kesäkurpitsat uunissa

Viime aikoina olen syönyt oikeastaan pelkkää kesäkurpitsaa, sillä sitä oli yllättäen kertynyt jääkaappiini useampi kilo. Pian aion vaihtaa punajuuriin, mutta sitä ennen jaan vielä tämän kesäkurpitsaohjeista parhaimman!

Belgialainen ystäväni Chloe paistoi kesällä uunissa ricottapäällysteisiä kesäkurpitsoita. En ole ihan varma siitä, mitä mausteseosta hän käytti - eikä ole hänkään, koska sävelsi ohjeen päästään ja unohti sen saman tien. Itse päädyin parin kokeilun jälkeen alla olevaan reseptiin.

Ricottapäällysteiset kesäkurpitsat

pienehköjä kesäkurpitsoita

oliiviöljyä

ricottaa

sipulia

persiljaa

suolaa 

pippuria

Laita uuni lämpenemään 220 asteeseen. Pese ja halkaise kahtia kesäkurpitsat. Valele ne oliiviöljyllä, ripottele leikkauspinnalle hieman suolaa ja laita uuniin. 

Kuori ja silppua sipuli. Kuullota paistinpannulla, kunnes se on kypsää. Silppua persilja. Sekoita ricottaan kuullotettu sipuli, persiljasilppu, sekä suolaa ja pippuria maun mukaan. Ota kesäkurpitsat uunista, levitä niille ricottapäällystettä ja laita takaisin uuniin, kunnes ne ovat kypsiä.

Tarjoa esimerkiksi tuoreella mintulla maustetun kinoan kanssa.

Hyvä vohveli, paha vohveli

Blogissa on ollut hiljaista ensin opiskelu-, sitten muutto-, ja lopulta matkustuskiireiden vuoksi. Kesänvietto Belgiassa on tarjonnut useammankin aiheen bloginpitoon, mutta jostakin syystä en ole saanut aikaiseksi yhtään mitään. Nyt kaikki kuitenkin muuttuu, sillä on aika suuren.... VOHVELIPOSTAUKSEN!

Olin pitkään sitä mieltä, ettei kuuluisista belgialaisista vohveleista ole mihinkään. Ostelin niitä silloin tällöin (ensimmäisen itse asiassa jo kolme vuotta sitten) ja heitin muutaman haukkauksen jälkeen lähimpään roskikseen. Yllä olevassa kuvassa on Gentissä syömäni vohveli, jonka jälkeen päätin, etten enää ikinä koske mihinkään niin äklönmakeaan. Vohvelihan on aika kova ja paksu, mutta sisältä tahmainen, lähes raaka, ja sitä lähemmin tarkastellessaan voi huomata, että taikinan sisällä on puoliksi sulaneita sokerinpaloja...

Pian Gentissä koetun sokerishokin jälkeen luin kuitenkin Wikipediasta vohveliartikkelin, jonka mukaan on olemassa kaksi erilaista belgialaista vohvelia. Aikaisemmin syömäni vohvelit olivat tyyppiä "liégeoise", tuntomerkeinään pyöreähkö muoto ja sokeripalat sisuksissa. Varsinaiset belgialaiset vohvelit, "Gaufres de Bruxelles" sen sijaan ovat suorakaiteen muotoisia, vähemmän makeita, ja ne tarjoillaan usein tomusokerilla.

Olihan minun sitten kokeiltava. Ja kyllä - Belgiassa saa hyviäkin vohveleita! Brysseliläinen vohveli on liégeläistä serkkuaan vähäeleisempi ja mielestäni myös ohuempi, rapea päältä ja kypsä sisältä. Se ei ehkä loppupeleissä ole kovin erilainen kuin kotoiset sydänvohvelit, ehkä hivenen tukevampi rakenteeltaan ja muodoltaan.

Nyt, kun olen perusteellisesti tutkinut belgialaisen vohvelin olemusta, voin kevein mielin lähteä reilun viikon päästä kohti Suomea. Äiti, pistä vohvelirauta lämpiämään!

Muikkusuu

Kasvissyöjänä olen melko hukassa kaikkien sellaisten syötävien asioiden kanssa, jotka ovat joskus liikkuneet ja hengittäneet, mutta jotka on sittemmin tapettu. Näin siis vaikka periaatteessa syönkin kalaa.

Päätinkin haastaa itseni ja marssin kauppahallin kalatiskille. Siellä oli monenlaista otusta, ostereita, nieriää ja miekkavalasta (tai, no, kuka noita nyt tuntee). Huolellisen harkinnan jälkeen päädyin kotimaiseen muikkuun - ennen kaikkea siksi, etteivät pienet kalat ole yhtä pelottavia kuin isot. Valitsin valmiiksi peratun file-version, jottei siirtymä marketin tonnikalapurkkivalikoimasta kalatiskille olisi liian suuri.

Kierittelin muikut ruisjauhossa, joka olisi kyllä saanut olla hienompaa - minulla oli kaapissani jostakin syystä karkeaa ruisjauhoa, jossa on mukana isoja jyvänpalasia. Ripottelin kalojen päälle hieman suolaa ja paistoin niitä runsaassa voissa pannulla 3-4 minuuttia molemmin puolin. Olin yllättynyt: voiko joku ruoka olla näin yksinkertaista?

Söin fisut perunamuusin ja tillillä maustetun kermaviilikastikkeen kanssa. Ne olivat hyviä! Kiitos muikut!