Muikkusuu

Kasvissyöjänä olen melko hukassa kaikkien sellaisten syötävien asioiden kanssa, jotka ovat joskus liikkuneet ja hengittäneet, mutta jotka on sittemmin tapettu. Näin siis vaikka periaatteessa syönkin kalaa.

Päätinkin haastaa itseni ja marssin kauppahallin kalatiskille. Siellä oli monenlaista otusta, ostereita, nieriää ja miekkavalasta (tai, no, kuka noita nyt tuntee). Huolellisen harkinnan jälkeen päädyin kotimaiseen muikkuun - ennen kaikkea siksi, etteivät pienet kalat ole yhtä pelottavia kuin isot. Valitsin valmiiksi peratun file-version, jottei siirtymä marketin tonnikalapurkkivalikoimasta kalatiskille olisi liian suuri.

Kierittelin muikut ruisjauhossa, joka olisi kyllä saanut olla hienompaa - minulla oli kaapissani jostakin syystä karkeaa ruisjauhoa, jossa on mukana isoja jyvänpalasia. Ripottelin kalojen päälle hieman suolaa ja paistoin niitä runsaassa voissa pannulla 3-4 minuuttia molemmin puolin. Olin yllättynyt: voiko joku ruoka olla näin yksinkertaista?

Söin fisut perunamuusin ja tillillä maustetun kermaviilikastikkeen kanssa. Ne olivat hyviä! Kiitos muikut!

Voimakeittoa

Tämä postaus minun kuuluisi tehdä syksyllä, sillä alla esittäytyvä keitto syntyi ensimmäistä kertaa, kun kotona "korjasimme satoa" kasvimaalta, eli pelastimme viimeiset perunat, porkkanat ja punajuuret maan uumenista ennen kuin lumi peitti kaiken. Kyseisestä syksystä on jo useampi vuosi aikaa, mutta muistan yhä sen tunnelman, kun perhe palasi sisälle hämärän laskeutuessa, sormet mullassa ja kohmeessa. Ja sitten sytytettiin lamput ja tehtiin tosi hyvää keittoa kasvimaalta haalitusta saaliista.

Punajuuri-porkkana-perunakeitto (kahdelle)

4-5 pientä punajuurta

5 pienehköä perunaa

yksi keskikokoinen porkkana

yksi pienehkö sipuli

puolikas kasvisliemikuutio

maitoa

kermaa

suolaa

valkopippuria

sokeria / hunajaa

Pilko kasvikset (punajuuret hyvin pieneksi) ja laita kattilaan. Lisää vettä niin, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Laita kasvikset liedelle porisemaan kansi päällä. Kun vesi kiehuu, lisää kasvisliemikuutio. Keitä kasvikset kypsiksi ja soseuta. Sekoita joukkoon maitoa, kunnes keitto on sopivan paksuista. Lisää vielä loraus kermaa, mausta suolalla ja pippurilla sekä ripauksella sokeria tai hunajaa.

Tarjoile raejuuston sekä tuoreen leivän kera.

Punajuuripastaa (fetalla tai ilman)

Punajuuripasta on ymmärtääkseni jonkinlaista muotiruokaa menneiltä syksyiltä. Itse tutustuin siihen vasta hiljattain ja tein sitä nyt toista kertaa.

Reseptejä löytyi kahta koulukuntaa: sinihomeella tai fetalla. En pidä homeesta, joten valitsin fetan. Tosin huomasin jo ensimmäisellä kerralla, ettei fetaakaan välttämättä tarvita. Kaiken lisäksi kallis fetakimpale homehtui lopulta jääkaappiin, kun en sitä ehtinyt yksinäni syömään! Niinpä päätin välttää tragedian tällä kertaa ja jätin fetan suosiolla kauppaan. 

Tämä resepti on Koti ja keittiö -sivustolta. Luullakseni se on neljälle - itse tein puolet reseptin määrästä siten, että punajuuripastaa riittää tänään illallisekseni ja huomenna lounaaksi. Korvasin tagliatellen täysjyväpennellä ja laitoin vähän ekstrapunajuurta mukaan, ohjeessa kun sitä on kovin niukasti.

4 kokonaista punajuurta
2-3 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
2 dl ruokakermaa
1 tl kuivattua basilikaa
2 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl hunajaa
1/2 tl suolaa
rouhittua mustapippuria

Tarjoiluun:
400 g tagliatellepastaa
fetaa

1. Kuori ja raasta punajuuret. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.

2. Kuumenna öljy kattilassa. Lisää punajuuriraaste ja valkosipulinkynnet ja paista välillä sekoitellen, kunnes punajuuri on kypsää. Lisää kerma ja mausteet ja hauduta miedolla lämmöllä vielä hetken aikaa.

3. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan, valuta ja sekoita punajuurikastikkeen joukkoon.

4. Annostele pastaa lautaselle ja murustele päälle fetajuustoa.

Lopuksi on vielä korostettava, että sitä punajuuren käyttöä ei tässä ruokalajissa voi tosiaankaan liioitella. Varsinkaan näin syksyllä.

Tuliaisia kotipuutarhasta

Pikkusiskoni kävi kotona maalla ja palasi Tampereelle laukku täynnä omenoita.

Tapasimme uudessa Kuparitalon Vohvelikahvilassa ja minäkin sain osani ihanista kaneleista.

Omenapiirakkaa siis tiedossa... Tosin nämä kanelit ovat niin raikkaan makeita ihan au naturel, että on melkein sääli alkaa niitä ehostamaan.

Vohvelikahvilassa joimme vuodenajalle herkkinä omena-kaneli-teetä, joka tarjoiltiin suloisen hempeistä ja hiukan kitcheistä kupeista. Pikkusiskon kupissa oli enemmän teetä, mistä olin vähällä protestoida henkilökunnalle. Pienen pohdiskelun jälkeen päätin kuitenkin, ettei kaksikymppisenä enää kehtaa kiukutella siitä, että "toi sai enemmän." Mutta terveisiä vaan Vohvelikahvilalle: vastaisuudessa haluan ainakin yhtä täyden kupin kuin siskollani on!

Koska lokakuun opintotuki tulee jo kolmen päivän kuluttua, tuhlasin loput varani sipuli-sienivohveliin (4,50e). En ollut aiemmin maistanut suolaista vohvelia, mutta raejuustolla ja suolakurkulla päällystetty annokseni oli aivan järjettömän herkullinen! Siskoni valitsi tutun ja turvallisen kerma-mansikkahillon, sekin oli kuulemma "ihanaa".