sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Kesäkurpitsat uunissa

Viime aikoina olen syönyt oikeastaan pelkkää kesäkurpitsaa, sillä sitä oli yllättäen kertynyt jääkaappiini useampi kilo. Pian aion vaihtaa punajuuriin, mutta sitä ennen jaan vielä tämän kesäkurpitsaohjeista parhaimman!




Belgialainen ystäväni Chloe paistoi kesällä uunissa ricottapäällysteisiä kesäkurpitsoita. En ole ihan varma siitä, mitä mausteseosta hän käytti - eikä ole hänkään, koska sävelsi ohjeen päästään ja unohti sen saman tien. Itse päädyin parin kokeilun jälkeen alla olevaan reseptiin.

Ricottapäällysteiset kesäkurpitsat

pienehköjä kesäkurpitsoita
oliiviöljyä
ricottaa
sipulia
persiljaa
suolaa 
pippuria

Laita uuni lämpenemään 220 asteeseen. Pese ja halkaise kahtia kesäkurpitsat. Valele ne oliiviöljyllä, ripottele leikkauspinnalle hieman suolaa ja laita uuniin. 

Kuori ja silppua sipuli. Kuullota paistinpannulla, kunnes se on kypsää. Silppua persilja. Sekoita ricottaan kuullotettu sipuli, persiljasilppu, sekä suolaa ja pippuria maun mukaan. Ota kesäkurpitsat uunista, levitä niille ricottapäällystettä ja laita takaisin uuniin, kunnes ne ovat kypsiä.

Tarjoa esimerkiksi tuoreella mintulla maustetun kinoan kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti