torstai 30. syyskuuta 2010

Tuliaisia kotipuutarhasta

Pikkusiskoni kävi kotona maalla ja palasi Tampereelle laukku täynnä omenoita.
Tapasimme uudessa Kuparitalon Vohvelikahvilassa ja minäkin sain osani ihanista kaneleista.


Omenapiirakkaa siis tiedossa... Tosin nämä kanelit ovat niin raikkaan makeita ihan au naturel, että on melkein sääli alkaa niitä ehostamaan.

Vohvelikahvilassa joimme vuodenajalle herkkinä omena-kaneli-teetä, joka tarjoiltiin suloisen hempeistä ja hiukan kitcheistä kupeista. Pikkusiskon kupissa oli enemmän teetä, mistä olin vähällä protestoida henkilökunnalle. Pienen pohdiskelun jälkeen päätin kuitenkin, ettei kaksikymppisenä enää kehtaa kiukutella siitä, että "toi sai enemmän." Mutta terveisiä vaan Vohvelikahvilalle: vastaisuudessa haluan ainakin yhtä täyden kupin kuin siskollani on!

Koska lokakuun opintotuki tulee jo kolmen päivän kuluttua, tuhlasin loput varani sipuli-sienivohveliin (4,50e). En ollut aiemmin maistanut suolaista vohvelia, mutta raejuustolla ja suolakurkulla päällystetty annokseni oli aivan järjettömän herkullinen! Siskoni valitsi tutun ja turvallisen kerma-mansikkahillon, sekin oli kuulemma "ihanaa".