Se ei ole kasvi...
...vaan hillo!
Tämä juttu on tietenkin omistettu eräälle hirvittävän ilkeälle serkulleni, joka pari viikkoa sitten teki mintulla ja inkiväärillä maustettua raparperihilloa SALAA minun selkäni takana ja pakeni sitten paikalta jättäen jälkeensä vain tahmaiset hellanlevyt.
Kostoksi etsin käsiini raparperiminttuhillon ohjeen ja käytin sitä. Ymmärtääkseni ohje on alunperin Mysi Lahtisen. Olen kuitenkin niin itsevarma hilloaja, että uskalsin muunnella määriä ja keittoaikoja aika reippaalla kädellä tehdäkseni hillosta paremmin säilyvää.
Raparperiminttuhillo (1-2 tlk)
6-7 dl kuorittua ja pilkottua raparperia
2-4 dl sokeria
0,5 dl hienonnettua piparminttua
0,5 dl sitruunamehua
pari lasitölkkiä metallisilla kansilla
Lämmitä uuni 100 asteiseksi ja laita puhtaat lasitölkit suu ylöspäin ja metallikorkit sisäpuoli ylöspäin steriloitumaan uuniin ritilän tai pellin päälle. Anna olla uunissa vähintään 20 minuuttia.
Sillä välin valmista hillo: pese ja kuori raparperit, pilko ne pieneksi. Jos sinulla on vaaka, punnitse raparperit. Mittaa sen jälkeen sokeria niin, että sitä on 0,5-1 kertaa raparperin painon verran (eli sokeria puolesta kilosta kiloon per kilo raparperia). Itse tähtään yleensä hillotessa 0,75:een. Jos sinulla ei ole vaakaa, tee niin kuin minä tällä kertaa, eli yritä arvioida sokerin paino suhteessa raparperin painoon. Jos et jaksa miettiä, luota ohjeen raaka-aineluettelossa annettuihin määriin.
Laita kattilaan raparperit, sokeri ja hienonnettu piparminttu. Sekoita. Purista sitruunamehu ja kaada se joukkoon. Laita kattila hellalle, kiehauta ja anna poreilla hiljalleen kannen alla noin kahdenkymmenen minuutin ajan välillä sekoitellen. Lopuksi riko hieman raparperinpalojen rakennetta haarukalla vispaten.
Ota kuumat lasitölkit uunista ja aseta ne pöydälle astiapyyhkeen päälle. Varo koskettamasta purkkien tai kansien sisäosia. Kaada kuuma hillo varovasti kattilasta purkkeihin siten, että purkit täyttyvät piripintaan asti. Aseta kannet purkkien suulle ja kiristä ne parin minuutin kuluttua.
Anna jäähtyä pöydällä, varastoi mielellään jääkaapissa.
Jos tehtävä on suoritettu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, pitäisi hillopurkkien säilyä huoneenlämmössäkin useita kuukausia, mutta luultavasti iskit kuitenkin klähmäsormesi väärään aikaan väärään paikkaan!